missä se päätetään, kuka saa sen pienen palan onnea

Mä ajattelen liikaa. Varsinkin kaikkee vanhaa. Mulle tulee tosi helposti ikävä kaikkee, mitä ei sais tulla ikävä. En tosin tiedä, että saisko sitä ikävöidä. En mä sitä ihmistä ikävöi. Ikävöin niitä aikoja. Kyllä mulla on ikävä sitä kaikkee. Sitä kokonaisuutta.  Mun ei pitäis jäädä yksin mun ajatusten kanssa. Sillon siinä tapahtuu just näin. Jään miettimään kaikenlaista. Siinä meneekin sitte koko ilta. Joskus jopa yö. Miks niin läheiset ihmiset ei yht'äkkiä olekaan niin läheisiä? Miks se menee sillä tavalla? Ehkä se on tarkotettu niin. Mä vaan en ymmärrä, miks. En ymmärrä kylläkään mitään. Musta vaan tuntuu, että mikään ei tuu koskaan olemaan niinku asiat joskus oli.. Se tässä mua kaikesta eniten surettaa. Onneks on muistot. Niitä ei vaan koskaan voi unohtaa.  
Anteeksi avautuminen.


I love you more than I did before,
and if today I don't see your face
Nothing's changed, no one can take your place
It gets harder everyday ~